maanantai 27. syyskuuta 2010

Olohuoneessa



ovat valokuvat neljästä lapsestamme kahdeksan
vuoden takaa.
 
   


 
Enkelit ovat pikkuhiljaa alkaneet liihoitella takaisin
kotimme sisustukseen.













 











Enkelin pyykkipäivä 

 









 




maanantai 20. syyskuuta 2010

Thilda ja Alfiina


 














 
Makuuhuoneen ikkunalla viettävät aikaansa
Thilda ja Alfiina.

















Thildan tein viime keväänä nukketaitelija
Sirpa Ala-Loukon paperimassanukkekurssilla
open suosiollisella avustuksella ja niinkuin monet
muutkin käsityöni, se on jäänyt vähän vaiheeseen,
eli mekko on vielä tekemättä. Alfiina-enkeli on halusi
lähteä mukaani käsityömessuilta muutamia vuosia sitten.
Paperimassanukkeja voi käydä ihastelemassa lisää
nukkepaja.comin sivuilla.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Pikkuhiljaa

 



Sisustukseen palatakseni, olen viimeisen vuoden aikana
pikkuhiljaa saanut toteutettua haaveitani vaaleammasta,
rauhallisemmasta sisustuksesta. Makkarissa on nyt
tällaista.
Keittiönpöytä saatiin toteuttua vuoden haaveilemisen jälkeen
juuri ennen loppukesän rippijuhlia. Vanhan oven sain joululahjaksi
ystävältäni ja toinen ystäväni toi pukkijalat kesälomalla Ikealta.
Oven ja lasinlevyn väliin olen laittanut vanhoja valokuvia.
Isosiskon nuken/lasten hoitotaidot olivat hieman kyseenalaisia
vielä 50-luvulla? :)


maanantai 13. syyskuuta 2010

Heido äiti
















Lähti lentoon enkeli hellä taivaan,
tuli luokse väsyneen, sairaan.
Kosketti hiljaa posken nukkaa,
silitti hellästi hopeista tukkaa.
Nosti siivilleen hänet armaan,
vei turvaan paikkaan tähtien taa...

Äiti 29.4.1930 - 13.9.2010

Heido äiti.




sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kenkälaatikossa

Kenkälaatikko merkitsee minulle monia eri asioita, koskaan ei voi tietää, mitä sen sisältä löytyy.

Ensimmäiseksi se tarkoittaa talomme muotoa, perusruotsalaista, suorakaiteen muotoista valmistaloa, kotiamme, jonka päältä ei voi nähdä, millaista sisällä on; siellä voi olla vaikka todellisia helmiä. :)

Kodin lisäksi kenkälaatikosta voi löytyä vanhoja muistoja valokuvien muodossa, keskeneräisiä käsitöitä ja erilaisia kenkiä; futista, kilpatanssia, arkea ja juhlaa.. Ja tietenkin jouluisia tunnelmia.

Tästä lähdetään eteenpäin. :)