maanantai 10. lokakuuta 2011

syksyn haaveita



Pieni Lintu laittoi mukavan haasteen:

"Koska haluan ehdottomasti tietää mitkä ovat olleet teidän syksyjenne ihastuksen kohteita, ajattelinkin haastaa teistä muutaman tekemään vastaavanlaisen postauksen. Esittele siis postauksessasi joko enemmän tai vähemmän tarkasti ne neljä juttua, jotka ovat kuluvan syksyn aikana olleet joko ostoslistallasi tai haaveissasi. Linkitä postauksesi sen jälkeen tämän postauksen kommenttiboksiin, jotta pääsemme ihastelemaan toistemme syksyhimotuksia."

Tässä ne mun neljä juttua...

arvatenkin osaa liittyy jouluun. :)


Tälläisiä sydämiä olisi tarkoitus
tehdä n. 50 kpl joulukuuseen, jos taidot ja rahkeet riittää,
osan kankaista hankin jo viime syksynä, mutta
viime loppusyksyn silmäleikkaus laittoi suunnitelmat uusiksi,
mutta jos tänä vuonna onnistuisi tai sitten ne voisi tilata
Kuuseen tulisi vain valot ja kangassydämet,
ehkä muutama mailegin tonttu voisi päästä mukaan.



Tällaisen kynttilänjalan tilasin juuri


Tätä torkkupeittoa aloitin (siis jälleen kerran aloitin)
virkkaamaan vanhimmalle tyttärelle, väreinä
valkoisen, ruskean  ja punaisen eri sävyt ja
ennen ensilumia sen olisi tarkoitus
olla valmis. :)


Ja tämä on perheen yhteinen haave,
bolognesepoitsukkahauvavauva. :)
Ei tämä kuvassa oleva, vaan
meidän tuleva. :)


Seuraavat neljä blogilandian asukkia haastan:

Kolmen tähden koti
Maikkila
Vaniljahouse
Vaniljainen
 

10 kommenttia:

  1. Ohhoh, meinaat olla ahkerana noiden sydämien kanssa! Ihailen joulusta innostuvia, kun musta ei irtoa tähän aikaan vuodesta innon pihaustakaan, eikä joulu voisi vähempää kiinnostaa. Kivahan siitä olisi nauttia, kun siitä intoilu vaikuttaa niin... innostavalta!
    Voi että mikä hauvavauva, ilmeisesti päätetty ja tulossa :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos!!! Tätä täytyykin hetki miettiä, mutta lupaan ottaa haasteen vastaan :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Saila:
    Meinausta on taas ilmassa, mutta tuleeko tulosta, nähtäväksi jää. No, oon kyllä huomannu olevani sillä tavalla "outo", mussa on eniten virtaa just syksyllä, mun vuosi tavallaan alkaa syksystä ja mulle se paras vuodenaika on marras-joulukuu, siis outoa on! :)
    Juu, päätetty on ja tulossakin pitäisi olla, odottavan aika vaan on niin pii-itkä! :)

    Marika:
    Kiva, että haaste kolahti!
    Jäädään odottelemaan mitä haasteessa kerrot! Samoin mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Kivoja juttuja!!! :)

    Tommonen karvaturri olis aivan super ihana!!

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanasta haasteesta! Palaan asiaan pienen pohdinnan jälkeen :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos viestistäsi Enna, ja haasteesta tietty myös!
    Otan tämän ilolla vastaan, täytyykin alkaa miettiä juuri NIITÄ neljää juttua ;)
    Ihanat haaveet sulla, etenin tuo 4. Milloinkas teillä perhe kasvaa karvakuonovauvan verran..?!

    VastaaPoista
  7. Ihania haaveita, tuommoinen koira varsinkin on suloinen :)

    VastaaPoista
  8. Kuusestasi tulee varmasti hieno!

    Meillä on bichon frise ja on kyllä IHANA!!!
    Jopa näin kurakelillä, kun joka lenkin jälkeen pitää käydä suihkussa tassu ja vatsanalus pesulla...☺

    VastaaPoista
  9. Minäkin olen alkanut haaveilemaan koirasta...eläimistä on NIIN paljon ILOA!

    VastaaPoista
  10. Pieni Lintu:
    Kiitos vielä haavehaasteesta! :)

    Maikki:
    Ole hyvä, jään odottelemaan niitä sun syksyn haaveita ja haasteita. :)

    Liisa:
    Samoin ole hyvä ja täällä odottelen haaveitasi myös. :) Vielä pitäisi jaksaa vähän yli 4 viikkoa odottaa, perhe kasvaa sitten karvakuonolla sopivasti isänpäiväksi. :)

    Susanna:
    Kiitos, onhan se suloinen. :)

    Irmastiina:
    Kiitos, katsoinkin blogistasi, että teillä on myös koira, rodusta en ollut aivan satavarma. :)
    Odottelen myös "innolla" kurakelejä, pesuja ja päivittäistä harjaamista. :)

    Katariina:
    Niinhän niistä on iloa ja työtä myös. :)

    VastaaPoista